Ajaessani kotikaupunkini läpi huomasin rautatiesillan kaiteessa tuntemattoman taiteilijan tekstin ”World is our place”…teksti hymyilytti väkisinkin, sillä se toi mieleen oman nuoruuteni, sillä pystyn vielä vuosikymmeniä myöhemminkin tunnistamaan tuon saman mahtipontisen elämänasenteen, joka minullakin parikymppisenä oli onni omata…silloin kaikki oli niin selvää ja tiesin kaiken niin varmasti. Minulla oli vastaus valmiina ihan kaikkeen – vaan eipä ole enää…Elämän koulu on pitänyt huolen siitä, että asiat ovat saaneet oikeat mittasuhteet…Onneksi.

Vaikka kolhuja onkin tullut matkan varrella melkoisesti olen tänä päivänä kiitollinen niistä kaikista, sillä ilman niitä kokemuksia en olisi se ihminen, joka minä tälla hetkellä olen.